maanantai 15. syyskuuta 2014

Neljän viikon treenihaaste

Opiskelukaverini antoi meidän tyttöporukalle neljän viikon haasteen: neljä viikkoa, neljä treenikertaa viikossa. Haastetta varten perustettiin WhatsApp -ryhmä, johon raportoitiin jokainen treeni. Panoksena sadan euron rangaistusmaksu jos sunnuntai -iltaan mennessä ei ole neljää treeniä tehtynä. Mitä tästä seurasi? Stressiä siitä, että saa viikon treenit tehtyä? Taistelua siitä, mikä lasketaan treeniksi? Ryhmän paineen aiheuttamaa tsemppiä urheilla vähän useammin, vähän kovempaa? Onnistumisen riemua kun itse tai joku muu oppii jotain uutta, saavuttaa uuden ennätyksen tai tekee jotain mihin ei kuvitellut pystyvänsä?

Kaikkea tätä, ja paljon muuta. Kun haaste tuli ajattelin, että nopeastihan se neljä viikkoa menee, ja eihän se nyt niin suurta muutosta tuo nykytilaan. Olinhan jo aikaisemmin päättänyt, että teen jonkunlaisen kotitreenin aina kun mieskin on treeneissä. Lisäksi reippailen tuplarattaita työntämällä harva se päivä. Olin väärässä.

Sain haasteesta kaivatun piristysruiskeen liikunnan saralla. Lasten saamisen jälkeen olen kyllä pitänyt huolen siitä, että tulee liikuttua enemmän tai vähemmän, ja pysyy jonkinlaisessa kunnossa. Mutta olen hoitanut liikunnan "siinä sivussa", en ole suuremmin nauttinut siitä, jos en myöskään kärsinyt. Liikunta on siis ollut mitäänsanomatonta. Haasteen tultua tähän tuli muutos.

Neljä viikkoa on nyt ohi, ja minä mukaanluettuna kaikki osallistujat sai pitää satasensa. Nyt on aika tehdä tuon neljän viikon tilinpäätös. Haasteesta jäi viivan alle ainakin seuraavat asiat:

1) urheilin neljä kertaa viikossa, neljän viikon ajan, joka kerta treenin kriteeri täyttyi eli paita meni vaihtoon
2) kulutin pitkästä aikaa kunnolla rakkaita juoksulenkkareitani, jotka ovat saaneet viimeiset pari vuotta olla aivan liian rauhassa, ja päässeet vain satunnaisille säälittäville hölkkälenkeille
3) ilmoittauduin ja menin aikuisten telinevoimistelukurssille (tästä enemmän edellisessä kirjoituksessani)
4) kävin uusimassa virttyneet ja ankeat treenivaatteet uusiin, innostavia ja käytännöllisiin
5) lainasin naapurin koiraa ilokseni ja turvakseni pimeneville juoksupoluille
6) katselen uusin silmin lähialueen liikuntatarjontaa, ajattelin testata ainakin viereisellä koululla järjestettävän jumpan sekä lähimmän salin
7) huomasin, että pienimmän lapsen vielä valvottaessa yöllä, jaksan silti treenata hyvin, ja saan siitä jopa lisäenergiaa
8) sain arjen keskelle hetkiä, jolloin keskityn vain itseeni
9) sain kehuja mieheltäni kuinka hyvällä tuulella olin (mikä pisti miettimään minkälaisella tuulella mahdan yleensä olla...)
10) koin haasteen niin hyvin toimivaksi, että laitoin sen eteenpäin lapsuudenystävilleni

Mielestäni melko hyvin yhdeltä haasteelta, jollaisia tuntuu olevan sosiaalinen media pullollaan. Kannattaa tarttua niihin, saatat vaikka yllättää itsesi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti